1970-luku

Vuonna 1975 ostettiin Kisapirtin tontti Väinö H Nevalaiselta. 1976 seuran naisjoukkue (Sisko Kananen, Ritva Heikkinen, Raisa Hämäläinen) voitti TUK:n 3×5 km viesti mestaruuden.

Vuonna 1978 seura liittyi takaisin Työväen Urheiluliittoon ja vuonna 1979 Mahti osallistui ensimmäiseen, uudelleen eheytyneen Työväen Urheiluliiton seurojen liittojuhlaan Helsingissä. Matkaan löytyi hyvin sponsoreita, joten se ei rasittanut seuran taloutta.

Väkeä muutti Matovaarasta jo 1950-luvulla Ruotsiin ja Etelä-Suomeen, mutta varsinainen muuttoaalto oli 1960-70-luvuilla. Niinpä 1980-luvun vaihteessa urheilua harrastavia nuoria oli tuolloin kylässä vähän. Olavi Karttusen ansiosta toimintaa laajennettiin ja harjoitusiltoja järjestettiin mm. Enon Uimaharjussa ja Haapalahdessa. Jäseniä liittyi myös Lieksan eri kylistä ja kaupungin keskustasta. Seuran toimintakertomuksissa nousee esille muutamat perheet, esim. Horttanaiset (Veljekset Niilo, Sulo, Otto, Erkki, Jaakko ja Heikki), jotka olivat kaikki tunnettuja Mahdin urheilijoita. Myös Vuonisjärven Kangasvaaran Kanasen sisarukset (Asko, Jarmo, Pauli, Veli ja Pentti, Raili ja Sisko), olivat kuuluisia Mahdin urheilijoita. Asko ja Jarmo olivat seiväshypyssä piirin kärkeä. Hiihdossa menestystä saavuttaneita urheilijoita olivat mm. Martti ja Hannu Turpeinen, Raisa Hämäläinen, Riitta Laatikainen, Ritva Heikkinen, Kaija Turpeinen, Birgitta Tuupanen, Kirsi Harjunen, Reino Janhunen, Jouko Könttä, Reijo Saastamoinen, Jani Itkonen, Veijo Turpeinen, Jukka Turunen ja Timo Kivimäki.

Yleisurheilijoita on vuosikymmenten mittaan ollut varsin paljon, mm. Aarno Saastamoinen, Olavi Karttunen, Pirkko Pölönen, Merja Puhakka, Matti Härkönen, Merja ja Raili Tahvanainen, Tuomo Holopainen, Seppo ja Asta Peiponen, Milja Vallius, Sari Nuutinen, Esa ja Maarit Nieminen, Jukka Kuivalainen, Piia Korhonen, Marja-Leena Kettunen, Kerkko Kuiri, Anu Pulkkinen, Juha Nevalainen, Miska Frondelius, Veli- Matti Karkkola ja monet muut. Muutamia kertoja on kilpailuihin ja luontoretkiin osallistuttu myös Venäjän Karjalassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>